Vitut Näistä Otsikoista

Vittu. Että ihmistä sitten osaa vituttaa. Uskomatonta miten meidän perheessämme kaikki viikonloput menevät vituiksi, ihan pelkästään minun oman toimintani vuoksi. Joo, tässä en puhu läheisriippuvana vaan ihan sivullisena tarkastelijana. Toki syytän kaikesta itseäni ja vain itseäni, mutta kyllä sivusta seuraaja voisi helposti todeta että minä aiheutan nämä konfliktit omalla toiminnallani ja näistä konflikteista juontuvat meidän masentavat ikävät viikonloppumme.

Kävipä tässä taasen niin että tein liikaa töitä ja sivuutin perheeni kokonaan. Olen palkkatyössä mutta sen lisäksi olen yrittäjä. Minulla on start-up firma joka jolla on kovat tavoitteet. Teen töitä päivällä ja yöllä, ajatukset ovat koko ajan joko palkkatyössä tai omassa firmassa. Kun herään aamulla mietin ensimmäiseksi firman kehittämistä. Saatan jopa unohtaa lasten aamupalan kun ajatukset laukkaavat yrittämisessä. Illalla kotiin tullessa on mielessä vain firma ja sitä jatkuu siihen asti että kaikki menevät nukkumaan. Sen jälkeen valvon aika myöhään ja teen töitä. Sairasta.

Olen lanseerannut uutta tuotetta viimeiset 2 kuukautta. Koko sen ajan olen tehnyt töitä noin 15 tuntia per päivä, joka ainoa päivä. Minulla on suorastaan sairas kiihko tehdä ne työt jotka auttavat saavuttamaan tavoitteeni. Sen jälkeen on tarkoitus levätä mutta toki tunnen itseni ja tiedän että sen jälkeen syntyy uusi idea ja uudet tavoitteet. Olen työnarkomaani. En osaa “vain olla” vaan minulla on pakonomainen tarve tehdä töitä, ja iän myötä se vain pahenee. Ennen harrastin kaikenlaista, nykyäään en mitään. Teen töitä ja näytän zombielta. Hullun hommaa. Riivattu.

Luin Hellstenin kirjasta “Virtahepo Olohuonessa” pätkän työnarkomaniasta. Hemmo osuu oikeaan. Tekstiä on aika ikävä lukea. Siitä tietää että on satuttanut puolisoa ja perhettä itsekkäällä työhön keskittymisellä. Ja kun syyllisyyden tunne läheisriippuvalle on myrkkyä, päästään tästä näppärästi pirulliseen noidankehään joka tuntuu vetävän syvemmälle ja syvemmälle ja johon ei tunnu olevan muuta lääkettä kuin viina ja haulikko. Aivan vitun syvältä.

Mitäpä Hellsten sanoo työnarkomaniasta? Hänen mielestään työnarkomania on keskeisesti läheisriippuvuuteen liittyvä ilmiö. Hän nimittää sitä suoritusvimmaksi, ilmiöksi jossa “ihminen etsii omaa arvoaan pelkästään tekemisen, suoritteiden kautta“. Työnarkomaani voi Hellstenin mukaan viettää työssään jopa 12, 14 tai 16 tuntia. Minusta tuolla tuntimäärällä ei ole mitään merkitystä, enemmän merkitsee se miten paljon valveillaoloajasta henkilö miettii työhönsä tai yritykseensä liittyviä asioita eli “elää omassa maailmassaan”. Minulla tämä on käytännössä lähes koko valveillaoloaika. Vaikka muut ympärillä puhuvat innoissaan omia juttujaan, minä vaikutan kuuntelevalta mutta todellisuudessa minua ei kiinnosta paskan vertaa vaan ajattelen samalla teknisen ongelman ratkaisua, tuotteen markkinointia, verkostoitumista tai liiketoiminnan muuta kehittämistä.

Hellstenin mukaan työnarkomaanin työ johtaa hänet “laiminlyömään itseään, omaa terveyttään eikä hänellä ole lainkaan toimivia ihmissuhteita“. Voi Luoja miten oikeaan Minähän en edes tiedä mitä “toimiva ihmissuhde” tarkoittaa. Hellsten jatkaa “hän laiminlyö myös perhettään, vaimoaan ja lapsiaan, mutta ei useinkaan ole tästä tietoinen”. Tämä jos mikä on hyvin sanottu! Vaimoni sanoo usein että en huomaa perhettä, häntä ja lapsia. En kuulemma ole heidän kanssaan enkä ole kiinnostunut. Kaikesta tästä minä olen ihmeissäni enkä tajua mitä hän tarkoittaa! Ajattelen itse “miten niin”? En siis edes ymmärrä että laiminlyön perhettäni! Voi vittu, ja kaikkea sitä laiminlyöntiä jonka olen tehnyt ei saa tekemättömäksi. Voi vittu että osaakin vituttaa. Vittu!

Heh.. hieman huvittaa kun lukee mitä Hellsten sanoo. “työnarkomaani on ihminen, joka saattaa salakuljettaa työhönsä liittyviä papereita perheensä yhteiselle lomalle. Siellä hän voi salaa tehdä töitä vaikka on luvannut vaimolleen että tällä kertaa pitää oikeasti lomaa“. Arvaa missä itse olen juuri nyt tätä kirjoittaessa. Mökillä poikani kanssa, olemassa muka kahdestaan palseni kanssa. Joopajoo. Vein tutkimuspapereita mukanani jopa lomallemme Kanarian saarille. Siellä sitten luin niitä aina tilaisuuden tulle ja tein muistiinpanoja. Oikeasti minua tämä hävettää mutta tässä virtuaalimaailmassa voi kirjoittaa vapaasti koska kukaan ei koskaan tule tietämään kuka olen.

Hellsten jatkaa “ollessaan yöstä irti työnarkomaanilla ei ole mitään. Hän on rauhaton, levoton ja eikä keksi mitään tekemistä. Hänen mielensä askartelee työhön liittyvien asioiden parissa. Hän ei kuule mitään mitä hänelle puhutaan, hän on poissaolevan tuntuinen eikä hän ole läsnä“. Uskomatonta. Ihan kuin Hellsten kirjoittaisi minusta. Hellstenin mukaan työnarkomaani kaikesta “uurastuksestaan” huolimatta ei saa aikaan tuloksia. Näin on. Itsekin olen huomannut että suurin osa tavoitteistani ei täyty ja sen vuoksi turhautuneena kehittelen uudet tavoitteet.

Mielenkiintoista on että työnarkomania on addiktion muoto joka ei sisällä sosiaalisen häpeän muotoja, kuten alkoholismi. Itse asiasas tässä meidän kulttuurissamme työnarkomaniaa pidetään jotenkin sankarillisena, “kovana uurastamisena”. Sosialismin rippeitä tuokin. Arvostan itse enemmän henkilöä joka on onnistunut rakentamaan itselleen passiivisen tulonlähteen ja nauttii vapaa-ajasta. Koska tuota ilmiötä pidetään jokseenkin “sankarillisena”, on työnarkomaanin vaikea tajuta sitä ongelmaksi.

Narkomanian hoitaminen on vaativaa koska se vaatii asenteiden voimakasta muutosta. Se edellyttää uutta ja syvällistä kiinnostusta omista tarpeista ja tunteista. Toipuvan tulisi panostaa uudella tavalla perhe-elämään ja läheisiin ihmissuhteisiin. Ensimmäisellä sijalla tulisi olla oman itsen hoitaminen, sen jälkeen perhe ja harrastukset ja lopuksi työ. Toki työtä voi tehdä jatkossakin suurella innolla ja motivaatiolla, mutta sitä ei tulisi tehdä oman terveyden, perheen ja läheisten kustannuksella.

En usko että toivun koskaan.