Lapsi Alkoholistiperheessä

Otetaas aihe joka on minulle tuttu ja josta riittää kerrottavaa. Näitä samanlaisia tarinoitahan tähän maahan mahtuu tuhansia, ei tämä mitään uutta ja erikoista ole. Tästä kuitenkin kannattaa puhua. Aihe on siis “lapsi alkoholistiperheessä”.

Tommy Hellsten, jota usein siteeraan, puhuu tästä aiheesta kirjassaan “Virtahepo Olohuoneessa”. Hän sanoo “alkoholismi on moraalittomuutta, tahdonvoiman puutetta, selkärangattomuutta ja pahuutta. Se on elämässä epäonnistumista, riman alittamista ja toisen luokan kansalaisuutta“. Aika kovaa tekstiä.. Hellsten jatkaa, “alkoholismin käsittäminen moraalittomuudeksi johtaa syvenevään häpeään ja omanarvontunnon laskuun niiden ihmisten kohdalla jotka sairastavat alkoholismia“. Oman alkoholisminsa ymmärtäminen moraalittomuudeksi siis johtaa usein noidankehään jossa omanarvontunne heikkenee ja jota täytyy lääkitä viinalla jonka jälkeen omanarvontunne jälleen heikkenee, jne.

Alkoholismi lienee vaikea määriteltävä, mutta sen verran paljon tuossa edellisessä oli tuttua että voin tältä seisomalta todeta isäni alkoholistiksi. Tästä pääsemme siihen että voin todeta kasvaneeni perheessä jossa toinen vanhemmista on alkoholisti. Toinen sitten olikin tunnekyvytön kuin koivuhalko, mutta se onkin jo toisen postauksen aihe. Todetaan siis se että sain onnekseni varttua alkoholismintäyteisesssä perheessä jossa myös naapurit ja sukulaiset edustivat samaa hilpeää seurakuntaa.

Otetaanpa taas pätkä Hellstenin kirjasta. “Voidakseen alkoholisoitua ihmisen on ‘valittava’ alkoholi eikä esimerkiksi taloudellisen vastuun kantaminen perheessä“. Heh.. isäni kyllä piti omista rahoistaan huolta, olihan hänen rahoitettava juomisensa. Hellstenin lauseessa vaihtaisin taloudellisen vastuun vaikkapa perheen, eli puolison ja lasten, huomioimiseen ja perheen yhteenkuuluvuuden, turvallisuuden ja onnellisuuden luomiseen. Eli sen sijaan että keskittyisi perheeseensä, omiin lapsiin ja puolisoonsa ja koko perheen välisten suhteiden rakentamiseen, ihminen valitsee alkoholin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että ihminen laittaa kaiken mahdollisen aikansa ja voimavaransa alkoholin lipittelyyn. Tiedän tämän erittäin hyvin koska ilman perhettäni joisin ihan helvetisti. Vuosia sitten 2-3 viikon putkeen juominen ei ollut minulle mikään ongelma. Aamulla herätessäni vedin suoraan pullosta viinaa ja laitoin hevit soimaan. Onneksi se aika on jo kaukana. Noh, on niitä muitakin addiktioita kuten edellisessä postauksessa mainostin. Minä olen riippuvainen työstä, minun on tehtävä koko ajan jotain. Minun on erittäin hankalaa käsitellä vaikeita asioita ja ilmeisesti pakenen niitä tekemällä töitä.

Hellsten jatkaa, “ihminen, joka on menettänyt alkoholinkäytön hallintakykynsä on itse asiassa menettänyt myös koko elämänsä hallintakyvyn“. Tämä on ilmiselvä kuvaus veljestäni. Mies epäonnistui parisuhteessaan totaalisesti, eikä juuri sen paremmin lastensakaan kanssa. Hemmo kieltää ongelmansa viinan kanssa eikä näe metsää puilta.

Hellsten kuvaa hienosti miten häpeän myötä perheen puoliso rakentaa kulissit jotta totuus ei paljastuisi “kyläläisille”. “Vaimo on pian tyypillisessä burn out-tilassa, jossa hänen elämänsä keskipisteenä ja ainoana huolena on hänen juova miehensä. Hän on menettänyt oman identiteettinsä ja elämänsä. Tämä johtaa siihen että hänen voimavaransa ovat yhtä lailla sidotut alkoholismiin kuin miehenkin voimavarat. Hän ei kykene olemaan länsä lapsilleen. Sekä äiti että isä katoavat perheestä. Isän voimavarat on sidottu alkoholiin ja äidin voimavarat on sidottu alkoholistiin“. Näin meidän “kotonamme” kävi sen jälkeen kun isäni sai ensimmäisen sydänkohtauksen ja jäi eläkkeelle. Pahin vaihe ajoittui vuosien 83 ja 86 välille, aikaan jolloin minä olin 9-12 vuotta. Koko tuon ajan elin kauhun ja pelon keskellä, peläten joka päivä isäni kuolemaa. Varaston ovea avatessani pelkäsin joka kerta näkeväni isäni roikkuvan köydestä tai makaavan lattialla haulikko vierellään. Miksi? Koska hän aina päissään sitä suunnitteli. Tuona aikana olivat illat synkkiä ja aamut toivottomia. Helvetillistä aikaa.