Blogin Vihamielinen Maa - Läheisriippuvuus Blogi kommentit

Tuntematon on kommentoinut artikkelia Vitut Näistä Otsikoista

Tuntematon — Wed, 15 Jul 2009 21:07:35 +0000

Lue: Robert Fisherin “Ritari ja ruostunut haarniska” T.erään työnarkomaanin vaimo ja toivoo, että omien lasten isäkin havahtuisi vih-doin..

Taina on kommentoinut artikkelia Läheisriippuuuden Määrittely Tommy Hellstenin Kirjasta Virtahepo Olohuoneessa

Taina — Fri, 24 Apr 2009 11:12:58 +0000

Tuo teksti sai minut mietteliääksi
ja hyvin vakuuttuneeksi läheiseni läheisriippuvuudesta.

Vanhempien alkoholi ongelmalla
on hintansa.

himpula on kommentoinut artikkelia Arkkiviholliseni, Minä Itse

himpula — Thu, 29 Jan 2009 19:29:12 +0000

Nyt kun voi katsoa taakseen vahan rauhallisemalla mielella, niin huomaa kuinka paljon sissalla on ollut vihaa ja raivoa. Puolitoistavuotta sitten karvensin sieluani muistelemalla menneita. Olin kauhuissani mita kaikkea sita onkaan tullut siedettya. Lapsena fyysista pahoinpitelya ja aikuisena kasittamattomia solvauksia viimevuosiin asti joista moni tayttaisi torkean kunnianloukkauksen kriteerit. Jarkyttavaa, miksi sen on antanut
tapahtua? Ja kaikki ne enemmin tai vahemmin saman kokeneet ystavat?

Sielun karventamisesta jaa arpia sieluun, vai onko se juuri karaisua kun sanotaan “Se mika ei tapa vahvistaa” Olen nyt siina vaiheessa, etta yritan hoitaa sielun arpia. Kaikkihan tietavat miten vaikeeta on saada arvet huomaamattomiksi ja joitakin ei saa pois, arpien kanssa on vaan elettava.

Onneksi viha/raivo on sentaan hellittanyt ja nyt on oltava tarkkaakin tarkempi, ettei sotke itseaan enaa manpulointien, juoruamisien, nimittelyjen ja epamaaraisten maarittelyjen suohon. Hoteikko on niin upottavaa, etta sielta en enaa nouse.

Kylla taa tasta

Pekka83 on kommentoinut artikkelia Alkoholistiperheen Lapset Lojaaleja Vanhemmilleen – Minä En

Pekka83 — Thu, 22 Jan 2009 21:26:04 +0000

Tuttua tarinaa. Elämä menee pirun ontoksi, kun ei tunne ja ei voi oikein jakaa asioita oikeasti kenenkään kanssa. Suosittelen myös jatko-osaa tuolle kirjalle: Elämän lapsi – vastuulliseen aikuisuuteen.

Ihmiset joihin voisin luottaa, en luota niihinkään. Vaikka nämä luottamuksen arvoiset ihmiset voisivat viedä eteenpäin tällä “eheytymisen tiellä”, jolle ei varmasti loppua näy, niin silti. Sen verran iskostettu tietyt asiat tuonne takaraivoon.

Toisaalta sitten ihmiset, jotka ovat ns. “hyvästä perheestä” tai muuten suht normaaleja eli voivat olla toistensa kanssa normaalissa vuorovaikutuksessa, eivät juuri välitä olla tekemisissä ihmisen kanssa, jolla on liuta ongelmia jo esim. normaalin vuorovaikutuksen suhteen. Ja useasti ei löydä oikein mitään juteltavaakaan ns. terveiden immeisten kanssa.

Sitä helposti “ajautuu” sitten porukkaan, jolla menee myös huonosti. Siis huonosti, vaikka ulkoisesti kaikki pyyhkisikin vallan hyvin. Niissä on jokin magneetti.

Joten, ainoa keino löytää näitä jonkinnäköisiä korjaavia peilejä taitaa olla nämä anonyymiryhmät ja/tai (psyko)terapia, joissa pääsee jollain tavalla käsittelemään näitä asioita. Jo terapeuttiin luottamuksen synnyttäminen on helvetin työlästä. Nooh, aika näyttää mitä siitäkin tulee.

Tsemppiä!

himpula on kommentoinut artikkelia Alkoholistiperheen Lapset Lojaaleja Vanhemmilleen – Minä En

himpula — Fri, 16 Jan 2009 18:19:40 +0000

Yksin niin yksin, mutta nyt jo onneksi rauhallisena ja osittain jatkuvasta vihasta paasseena.

Laheisriippuvan tulevaisuus on kiinni siita kuinka hyvin han pystyy paastamaan irti vanhoista ajattelumalleistaan. Jatkuva itsetarkkailu sosiaalisessa kanssakaymisessa on valttamatonta ja vaikeita tilanteita juuri niiden henkiloiden kanssa, joiden kanssa riippuvuus on syntynyt, ei pitasi valtella. On todellinen riemuvoitto huomata omat uudet ja todelliset kanssakaymisenmuodot. Siina tilanteessa huomaa kuinka suut loksahtavat ammolleen.

Tahan paaseminen on vienyt aikaa viisi tuskallista vuotta. Kehitys ilmeisesti jatkuu ja se jatkuu elamani loppuun asti, mutta nyt rauhallisempana. Menneeseen elamaan palaan silti melkein paivittain, mutta nyt toteamalla vaan elamani olleen tyypillinen sairaan laheisriippuvaisen perheen elamaa. Melkein aina tulee surullinen olo elamattomasta lapsuudesta ja kakista niista mahdollisuuksista jotka eivat saaneet toteutua, linnulta kun katottiin siivet liian aikaisin.

Tuntematon on kommentoinut artikkelia sdf

Tuntematon — Fri, 12 Sep 2008 13:17:03 +0000

jee imekää pippeliä

Tuntematon on kommentoinut artikkelia sdf

Tuntematon — Sat, 09 Aug 2008 11:46:46 +0000

ESAESAESA naamakalat

Susanna on kommentoinut artikkelia Terapia Alkoi Uuden Kallonkutistajan Kanssa

Susanna — Fri, 01 Aug 2008 20:52:57 +0000

Kiitos tunteesi jakamisesta, ymmärrän nyt, että en ole yksin ja ainut, joka kokee tuota samaa päiväittäin!!

väsähtäny itekin on kommentoinut artikkelia Vitut Näistä Otsikoista

väsähtäny itekin — Wed, 23 Jul 2008 10:18:11 +0000

eikö tuo ole jo toipumista, kun tunnustat asian itsellesi ja meille muille. alkoholistin parantuminen alkaa, kun tunnustaa ensin asian.
mun mies lähti otti juuri rauhoittavaa ja lähti uudestaan maatilan töihin. hermo ei kestä, viime vuonna oli sairaalassa. rakennetaan kovaa ja lisää, suunnitelmia vaikka muille jakaa. mitään ei jää silti käteen, ja velkaa otetaan lisää.
siunausta sulle, arvostan rehellisyyttäsi.

himpula on kommentoinut artikkelia Läheisriippuuuden Määrittely Tommy Hellstenin Kirjasta Virtahepo Olohuoneessa

himpula — Mon, 07 Jul 2008 15:31:15 +0000

Läheisriippuvuus kulkee suvuttain. Käyttäytymismallit on opittu siis jossain historian hämärissä ja niitä jatketaan omassa elämässä. Aina riippuvuuden laukaisijana ei ole alkoholisti. Riippuvuuden aiheuttajaksi tarvitaan joku voimakas ilmiö, jota yleisillä käyttäytymismittareilla ei voi pitää normaalina. Lähesriippuvuuteen kuuluu myös aina mukaan paljon valehtelua ja kieltämistä, jotka nekin vaikka usein ovat räikeitä käyttäytymismuotoja selitetään parhain päin ja perheenjäseniä kehoitetaan olemaan heiluttamatta venettä, pakottamalla ruotuun, uhkaamalla hylkäämisellä, manipuloinnilla ja lupaamalla esim. rahaa. Valta kuuluu aina mukaan ja jokaiselle perheenjäsenelle on luotu roolit ettei laiva pääse keikkumaan. Kun tällainen saa jatkua vuosia/vuosikymmeniä niin siinä mukanaolijoilta häviää käsityskyky millaista on toimia terveesti perheyhteisössä ja he alkavat pitää sairasta järjestelmää oikeana
käyttäytymisenä. Perheenjäsenten oman identiteetin rakentuminen pysähtyy, koska sairaassa yhteisössä ei anneta tilaa tällaiselle ylellisyydelle. Siitä johtuu, että aina seuraava sukupolvi tekee samat virheet läheisriippujien suvuissa. Usein perheenjäsenten normaaliroolit kääntyvät ylösalaisin ja lapset ottavat tehtäväkseen hoidella tärkeitäkin asioita ja jos näin käy niin hälytyskellojen pitäisi alkaa soimaan, silloin väärät käyttäytymismallit ovat jo täyttä totta ja kehitys menossa metsään.

Miten kierteen sitten saisi katki? Useimmiten siihen tarvitaan kriisi, jonkun perheenjäsenen oma henkilökohtainen tai sitten vaan yhden mitta on tullut täyteen. Hän on tiedostanut tilanteen ja alkaa ottaa eroa, sekä fyysistä että henkistä. Vene alkaa heilua uhkaavasti tässä vaiheessa. Se joka irtiottoa tekee, joutuu syytösten kohteeksi. Häntä saatetaan pitää tasapainottomana, epäempaattisena (vaikka olisi hoidellut pelkästään muiden asioita)kylmänä ja itsekkäänä. Pitää muistaa että läheisriippuvuutta sairastavissa perheissä omaa minää ei saa olla. Se joka lähtee on kaikkein kovimmilla ja tuen ja avun etsiminen itselleen on todella suotavaa, koska usein juuri se lähtijä ei ole toisilta apua oppinut pyytämään. Jos altistuminen riippuvuuteen on kestänyt vuosia, tietää se lähtijälle vuosien selvittelytyötä ja oman minän rakentamista. Siitä selviää jos tavoitteena on normaalin omannäköisen elämän eläminen, mutta voi mennä pahastikkin harhaan jos tavoitteena on vain utopistinen onnelisuuden olotila. Sitähän ihmisen elämä ei pelkästään ole, mutta se eiole myöskään sairasta riippuvuutta jostain toisesta, olivatpa tavoitteet yhteiseen hyvään kuinka moraalisesti korkeat.